Wednesday, February 8, 2012

Sähkönsäästöviikko ja muuta tekelettä

Maanantaina meillä alkoi kokeellinen sähkönsäästöviikko. Meillä 2 henkeä 70 neliön rivarikämpässä käyttää saman verran sähköä kuin 5 henkinen perhe 100 neliön kämpässä. Että huhhuh. Miehellä kone on päällä monta kuukautta putkeen ja mä laitan telkkarin aina päälle ku herään tai tuun töistä kotiin, katon sitä tai en. Sauna on oma lukunsa ja sen käyttöön ei tällä viikolla kajota. Eli tällä viikolla mies sulkee koneen öiksi ja minä voin kattoa tunnin päivässä telkkaa. Näin keskiviikkona voin sanoa että tuntihan riittää! Kepeesti. On niin paljon kaikkea askarreltavaa ja neulottavaa. Tässä siis muutamia juttuja mitä olen muutaman päivän aikana saanut tehtyä. Siivous odottaa vielä inspiraatiota :)

Kävin aivan ihanassa helmikaupassa Hakaniemen hallissa, Figuluksessa. Sinne on pakko päästä käymään uudestaan tässä jokunen päivä. Sieltä löytyi aivan ihania siemeniä. Nämä keltaiset on nimeltään Pambil. Väkersin niistä korvikset ja ihan kivat tuli.
Tämä rannerengas on tehty Tagua-palmun siemenistä.

Ja näistä Tagua-palmuin siemenistä en vielä tiedä mitä saan aikaan mutta ovat niin kauniita että oli pakko ostaa. Nämä ovat aivan sileitä ja kädessä tuntuvat ihanan lämpimiltä.
Sitten mulla oli tämmönen kokkikoulu tossa eilen aamulla. Kananmunankennoja olen säästelly ja nyt oli aika tehdä niistä sytykeruusujen koe-erä. Töistä lainasin mun alumiiniselle steariinikattilalle vähintäänkin yhtä vanhan keittolevyn. Ensimmäisessä kuvassa kennot on revitty ja sisukset rullailtu. Toisessa kuvassa olen niitä parhaimmilla grillipihdeillä dippaamassa steariiniin ja viimeisessä kuvassa on kennokukkasissa neljä kerrosta steariinia. Kynttilämassana käytin sinellin valmista kynttilämassaa. Ensi kerralla täytyy laittaa väriä mukaan. Jossain blogissa näin keltaisia ja ne näyttivät oikein näteiltä. Velä olisi 11 kennopakkausta repimättä...




Katsotaan mitä saan loppuviikosta aikaan kun sitä töllönkatsomisaikaa ei montaa tuntia ole. Neulomuksia ja etenkin UWAa pitäisi saada eteenpäin.

No comments: