Sunday, December 4, 2011

Sisarusten lahjontaa

Elikkäs nyt tuli toteutettua parit sisarusten tekemät tilaukset :)
Velipoika toivoi ihan perus villasukkia. Lankakin löytyi omasta takaa. No eihän se ihan putkeen mennyt. Unohdin ensimmäisen sukan valmiiksi saatuani lankakerän kaverilleni, joka oli koko viikonlopun poissa kotoa. Veli tuli viikonlopuksi kylään, joten sukat oli saatava valmiiksi. Ostin kaupasta uuden kerän, mutta eihän se ihan täsmännyt vuoden 2010 alussa ostetun kerän kanssa :) Ja sainpa vielä raidatkin menemään väärin päin. No tarkotus on nyt sitten tehdä molemmista keristä vielä yhdet sukat niin on sitten isällekin sukat. Kun kerran sattuvat omaamaan samankokoiset jalat. Ja sukkaparistakin tulee samaa erää :) Kuva on valitettavasti hieman tärähtänyt, ja sukat on jo muutaman sadan kilsan päässä...


Ja siskohan halusi samanlaisen huivin, jonka tein Rose Mohairista leijonankeltaisena. Samaa väriä en suostunut tekemään, joten harmaan valkkasi. Nyt kun on tehnyt näitä 2 aika putkeen, mietin että ei hetkeen tarttis tehdä. No veljen vaimo tossa ilmotti että haluis kanssa :) Meikäläinen on ens viikon saikulla joten saa nähdä mitä saan aikaiseksi. En uskaltanut luvata että olis ihan heti valmiina. Mallin hommista sisko ei innostunut :D

No comments: